Elämää La Esperanzassa, osa 2

ti 14.11.2017

Otsikko on ehkä hieman harhaanjohtava, koska ei minulla täällä mitään elämää ole. Pääsen töistä viiden aikaan, menen kotiin, syön ja siirryn sänkyyn peitttojeni alle ja pysyttelen siellä.

Selviytymisopas La Esperanzaan:

 Jos on sähköt:

* tee ruokaa ja syö

* käy suihkussa (silloin tulee lämmintä vettä)

* lataa puhelin ja tietokone ja vielä PowerBank (viimeisin on erittäin hyödyllinen täällä)

Jos paistaa aurinko:

* mene ulos ja äkkiä (mene ulos myös aina, jos ei sada)

* itselleni tuli niin kiire, että olin menossa näillä sisäkengilläni

 * ei hyvä idea, kun kotiportin jälkeen vastassa on tämä (harvemmin poistun kotoa ilman kumisaappaita)

Tuo punainen on se kotiporttini.

* pääsin melkein tänne asti (10 min kävelymatka), kun aurinko jo meni pilveen
 

* pian alkoi tuulla kylmästi ja tuli tummat pilvet
 

* kävelin takaisin kotiin, jotta ehdin ennen sadetta

Alkuun aamut täällä olivat aurinkoisia ja loppupäivän kestävä sade alkoi siinä puolenpäivän aikaan. Jossain kohtaa sateen alkamisaika siirtyi hetkeen ennen kotiinlähtöäni. Olen siis viettänyt kaikki aurinkoiset ja ei-sateiset hetket kylmässä toimistossa. Tuo ylläkuvaamani mahdollisuus aurinkoiseen hetkeen tuli, kun espanjan opettajani oli sairaana ja minulle muistettiin kertoa siitä vasta, kun olin jo sinne matkalla. En sitten palannut enää toimistolle, vaan ajattelin opiskella ulkoilmassa. En tosin kovin hyvällä menestyksellä sitten. Nykyisin sataa ihan jokaiseen vuorokauden aikaan. Välillä se hetkeksi lakkaa ja alkaa taas uudelleen. Ja kylmä on, aina vain kylmempi.

Tätä kylmyyttä en vain kestä. Tarkoituksenihan oli paeta Suomen kylmyyttä. Ei täällä pakkasta ole mutta, kun sisällä on aina vähintään yhtä kylmä kuin ulkona. Yleensä kylmempi. Täällä ihmiset pelkäävät kuumuutta yhtä paljon kuin minä kylmää ja talot on tehty suojaamaan vain kuumuudelta, ei kylmältä. Joinain öinä herättyäni kylmyyteen mietinkin, olisiko lämpimämpi muuttaa kadulle. Jos vain löytäisi sateelta ja tuulelta suojaavan paikan.

  

Nyt lämpötilat on olleet 10-15 astetta ja talvi jatkuu jonnekin helmikuulle. Talvi on siis vasta alussa ja minua kauhistuttaa edes ajatella, miten selviytyisin vielä kylmemmässä. Joulu- ja tammikuu ovat yleensä kylmimmät. Tämä on ilmeisesti maan ainoa paikka, jossa edes puhutaan talvesta. Täällä tosiaan on myös paikkoja joissa on ympäri vuoden yli 30 astetta. Edes monet hondurasilaiset eivät tiedä, että niiden maassa on näinkin kylmä paikka. Olen todellakin niin väärässä paikassa.

Voitte kuvitella, miten monesti minulta on kysytty, miten selviän Suomessa, kun täällä on minusta niin kamalan kylmä. Olen vahvasti sitä mieltä, että täällä kylmyys on vielä pahempaa, koska se kylmyys jatkuu 24/7, kun ei sisätiloissakaan ole lämmin. Minulla on myös pari työkaveria, joilla on aina vain t-paita ja farkut. Myös silloin kun itse olen pukenut päälleni kuusi lämmintä paitaa ja neljät housut, villasukkia käytän tietysti aina. Joku päivä toinen heistä kokeili kylmää kättäni ja hämmästyi vielä enemmän. Olen aika vakuuttunut, että toiset vain on syntyneet elämään tällaisessa paikassa ja toiset (minä!) jossain muualla. Aina välillä ihmiset ovat huolissaan, että minulla on joku sairaus, koska ei voi olla normaalia palella näin paljon. Palelen täällä ihan koko ajan kaikista lämpökerroksistani huolimatta ja se on aika kamalaa. Tällaista on kotipukeutumiseni. En ole raskaana, vaikka siltä vähän pahasti kuvassa näyttää. Palelen vain. Pipo ja käsineet olivat tuolloin pyykissä.

Nämä talvikengät ovat myös hyvät kotikengät. Ulos niitä ei kuitenkaan vesisateen vuoksi kannata laittaa. 

 

 

Koira söi mun paidan.

Tässä kaupungissa tulee lämmintä vettä vain joidenkin onnekkaiden, kuten minun suihkusta. Siis silloin kun on sähköt. Onnekseni pisin yhtäjaksoinen sähkökatko on ollut vain noin puolitoista vuorokautta. Kädet pestään kylmällä vedellä ja tiskit tiskataan kylmällä vedellä ja sitten paleltaa vielä enemmän. Ei ole lempipuuhaani se. Varsinkin tiskaaminen ilman juoksevaa vettä tällä pienellä vadilla. Vieläkään en ole oppinut. Minusta ne astiat jäävät aina likaisiksi ja niihin jää astianpesuainetta.


Tästä valitaan miten lämmintä vettä suihkusta haluaa. Siinä kai pitäisi olla kuuma, kylmä ja lämmin. Välillä kuumakaan ei tunnu riittävän lämpimältä ja välillä tulee vain joko liian kylmää tai liian kuumaa. Silloin voi ottaa avukseen nämä saavit ja tehdä vedestä sopivaa. Kuulin myös niksin, että kun kääntää vesihanaa vain yhden kolmasosan, niin saa lämpimintä vettä. Vieläkään en ole varma, toimiiko se oikeasti. Tuo lämmönsäädin sijaitsee sen verran korkeuksissa, että kiipeilen sinne aina tällä jakkaralla. Käytön jälkeen säädin on aina laitettava kylmälle, jottei kulu sähköä.

Olen ollut nyt kolme kuukautta tässä maassa ja edelleenkään en ole yhtä ainutta kertaa herännyt herätyskellooni. Ihan sama miten aikaisin se soi, niin olen aina ennen sitä hereillä. Tavallisesti herään kuudelta, kun kello soi seitsemältä. Toiset (minä!) ovat tainneet syntyä elämään tässä ajassa ja toiset jossain muussa. :D Tämä on aika ihmeellistä, mutta tekee elämästä aika paljon helpompaa elellä tällaista aamuvirkun elämää kuin sitä lähinnä yövuoroihin sopivaa rytmiä, joka minulla on Suomessa. En kuitenkaan saa itseäni nousemaan sieltä peittojen alta yhtään aiemmin kuin on pakko, koska on niin kylmä. Yleensä otan aamupalan mukaani töihin ja olen toimistolla noin 8.30. Työpäivän pitäisi alkaa kahdeksalta, mutta ei sinne niin aikaisin kannata mennä. Kun menee 8.30, niin ei tarvitse odotella kadulla, että paikalle tulee joku jolla on avain, eikä minulla ole siellä mitään tekemistä vielä silloin puoleltakaan.

Lounaalla käyn host-isovanhempieni luona. Ruokatunnin pitäisi olla 12-13, mutta ei takaisin kannata vielä yhdeltä mennä. Tai voi mennä, jos sattuu paistamaan aurinko, koska täytyy odotella taas ulkona kumminkin. Jos tästä kaupungista jotakin tulen kaipaamaan, niin se on ruoka. Täällä on aina tuoreita hedelmiä ja kasviksia (luomua tietenkin!), joista host-isoäitini tekee ihan tosi hyvää ruokaa. Myös host-äitini laittaa yleensä ruoan, joka on jo melkein valmis, kun menen töistä kotiin. Aika luksusta, että joku muu kokkaa joka päivä ja vielä tosi hyvää ruokaa. Olen myös tosi onnellinen ruoasta päivällisaikaan, koska täällä on tapana syödä vain kolmesti päivässä. Illallinen syödään yleensä vasta iltapala-aikaan. En selviytyisi sinne asti. Tarvitsen ruokaa vähän useammin. Host-äitini ei myöskään enää syö tuon päivällisen / illallisen jälkeen, mutta itse laitan vielä iltapalan, jotta selviän yön yli aamuun. Päivällinen / illallinen on myös meidän juttuhetkemme. Sen jälkeen host-äitini menee sänkyyn ja valmistautuu nukkumaan. Ihan todellakin juuri niin aikaisin. En edes tiedä, miten aikaisin se herää. Harvemmin tavataan aamulla, kun se on jo lähtenyt töihin. Meidän jääkaappi muuten näyttää aina suunnilleen tältä.

Aluksi se tuntui tosi oudolta, ettei meillä ole koskaan mitään ruokaa, mutta aika turha kapistus kai se ilman sähköjä on. Leipää ja kananmunia meillä on aina ja pastaa, ehkä riisiä, kaurahiutaleita ja muroja sekä jauheita, joista voi tehdä kauramaitoa ja soijamaitoa. Olen myös ajatellut, että parempi varmaan olla käyttämättä uunia täällä, kun menisi sähköt kesken kumminkin. Ei niitä sähkökatkoja ihan joka päivä sentään ole, mutta tosi usein kumminkin ja yleensä ne kestävät useita tunteja.

Netti on myös ylellisyyttä täällä. Toimii, kun toimii. Nyt jo neljättä viikkoa olen voinut vain lähettää ja vastaanottaa Whatsapp-viestejä, tiedostot eivät kulje kovin hyvin, eikä mitään puheluita, mutta ihan tavalliset viestit melko hyvin. Välillä vähän viiveellä, mutta kumminkin. Muuten netti ei ole toiminut nyt yli kolmeen viikkoon, sitä ennen vaihtelevasti. Töissä netti toimii paremmin, mutta sielläkin on nettiongelmia joka päivä. Nyt olen sitten ilman Whatsappiakin, kun menin jättämään laturini Tegusiin. Puhelimenikin on ilmeisesti liian luksusta, kun ei kellään ole samanlaista laturia täällä.

      Niin ja tämä macho-kulttuuri. Se on aika ikävä, tuskin totun ikinä. Täällä pikkukaupungissa se tuntuu selvästi pahemmalta, kun täällä ihmiset ovat jotenkin niin lähellä. Heti La Esperanzaan muutettuani opettelin espanjaksi tällaiset tärkeät lauseet: En halua pussata/suudella sinua ja älä koske muhun. Joka päivä ihmiset kaduilla haluavat kertoa kuinka kaunis olen, englanniksi ja kaikilla espanjankielisillä sanoilla, jotka tarkoittavat samaa. Erityisinhokkejani ovat kun ihmiset kutsuvat minua babeksi ja sellainen pussausääni, jota miehet tekevät kun kuljen ohi. Muutenkin englannin kieli tässä yhteydessä kuulostaa jotenkin vielä pahemmalta. Eivätkä ne ihmiset englantia niitä muutamia sanoja enempää sitten osaakaan.

Vähän vaikea kuvitella, pitäisinkö tästä kaupungista, jos ei olisi koko ajan niin kylmä ja projektini näin turhauttava. Yritän keksiä jotain hyvääkin täällä eli ruoka ja ruokailu. Sehän on toki tärkeä juttu. Vatsani voi täällä oikein hyvin, mutta tulee aina kipeäksi kun menen Tegusiin. Mun Tegusin perheelläni on tapana ostaa yleensä valmista ruokaa viikonloppuisin tai syödä ulkona ja syödä vain kolmesti päivässä ja syödä paljon lihaa, jota La Esperanzan kodissani ei koskaan ole. Myös host-isovanhemmillani syön vain kasvisruokaa. 

Tykkään myös host-perheestäni täällä. Host-äitini tosiaan puhuu vain espanjaa. Aina toisinaan se puhuu tosi paljon ja nopeasti, enkä todellakaan kaikkea ymmärrä. Mutta aina olen onnellinen, kun mulle puhutaan. Välillä musta tuntuu, että ihmiset pelkäävät puhua mulle kun ajattelevat, etten ymmärrä kumminkaan. Töissä musta usein tuntuu, että osa puhuu mulle kuin pienelle lapselle tai niin kuin olisin jotenkin tyhmä. Ymmärrän kyllä kun asiat näytetään. Sitä ei tarvitsisi tehdä kuin hidastetussa filmissä. Tänään sain tällaisen. Olisin kyllä asian espanjaksikin ymmärtänyt. Itse asiassa kuulin aiemmin jonkun muun asiasta espanjaksi puhuvan ja siksi jo tiesin sen. Tietysti tämä piirros vielä kerrottiin minulle hyvin hyvin hitaasti ja puoliksi englanniksi. Varmasti vaikutinkin hämmentyneeltä, mutta ihan muusta syystä! Host-siskostani tykkään myös kovasti. Se lähettelee minulle usein viestejä Saksasta tai Hollannista, joissa se nyt on ollut.

TV:stäni näkyy yli sata kanavaa, mutta koska en halua katsella mitään paikallista telenovelaa enkä amerikkalaisia leffoja espanjaksi dubattuina, niin katson vain Discovery Kidsiä. Peppa on lempiohjelmani.

Elämäni La Esperanzassa tiivistetysti:

      - Kylmä, kylmä, kylmä ja kylmä! Paleltaa.

      - Tylsääkin tylsempi ja erittäin turhauttava työ! Ei todellakaan sitä, mitä halusin.

      - Mutta ruoka on hyvää ja pidän host-perheestäni.