Sairastelua, sairastelua ja lääkärikäynti

Sairastuin kolmannen kerran kolmen viikon aikana ja totesin, että on kai pakko mennä lääkäriin. Olin jo aika varma, että kyseessä on jokin bakteeri tai useampi, joiden häätämiseksi tarvittaisiin lääkehoito.

Minulla on ollut vatsaongelmia varmaan koko täälläoloni ajan, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Olen ne kuitenkin aina yhdistänyt ruokiin, joita minun tulisi välttää. Esim. punaiset pavut, jotka ovat iso osa lähes jokaista hondurasilaista ateriaa saavat vatsani turpoamaan noin kolminkertaiseksi. Olin toki kärsinyt vatsaoireista ennen tänne tuloanikin, mutta Suomessa olin jo onnistunut löytämään itselleni sopivan ruokavalion. Valitettavasti vatsaystävällinen ruokailu tässä maassa ei ole ihan niin helppoa.

Koska vatsavaivat eivät olleet itselleni todellakaan mikään uusi juttu, en heti osannut yhdistää tämänkertaisia oireitani johonkin ihan muuhun. Koska vatsani oli alkanut oireilla aina vain enemmän ja pahemmin, ajattelin että on aika mennä lääkärille. Olin jo kerran lääkäriasemallakin, mutta päätin kuitenkin vielä viime hetkellä olla menemättä.

Toissaviikolla ehdin olla töissä puoli päivää, kun jo oli lähdettävä takaisin kotiin. Vatsaan sattui niin, etten kyennyt mitään tekemään ja vietin aikaani lähinnä vessassa istuen ja mahaani pidellen. Palasin sillä viikolla vielä yhdeksi päiväksi töihin. Viime viikolla olin kokonaiset kaksi päivää töissä, sitten tuli flunssa. Tällä viikolla sairastuin vasta neljäntenä työpäivänä. Jälleen syynä vatsa, tai ehkä tarkemmin ottaen suolisto. Okei, on kai mentävä sinne lääkäriin.

Seuraavana päivänä:

"Nyt oikeasti, nouse ylös ja valmistaudu." x 10
"Tällä kertaa en anna periksi."
"Kai sä ymmärrät, että tämä on sun omaksi parhaaksi?"

"Joo ymmärrän, mutta kun en mä vain halua."

Iltapäivällä olin lääkärin vastaanotolla. En tosiaan ymmärrä, miksi tuntui niin kamalan vaikealta mennä sinne.

Lääkäri kysyi muun muassa, onko ollut kuumetta. Sanoin, että edellisellä viikolla varmaan vähän oli, kun olin flunssassa, mutta ei nyt. Vähän myöhemmin sain mittarin kainalooni ja se näytti 38 astetta. Oho! Voiko kuumeesta tosiaan tulla niin normitila, ettei sitä enää edes itse huomaa?

Antibioottipistos takapuoleen ja viiden päivän antibioottikuuri suolistobakteereja vastaan, vatsansuojalääke, probiootit ja lääke ripuliin sekä viikko tämän antibioottikuurin jälkeen helikobakteeritestiin.

Suurimman osan lääkkeistä sain lääkäriltä ilmaiseksi. Antibiootit hän keräili kolmesta eri paketista ja yksi tabletti jäi puuttumaan. Sen ja ripulilääkkeen vain kävin ostamassa apteekista. Täällä ei tarvita reseptiä antibiootteihin, joten en sellaista myöskään saanut. Katsoin vain paketista, mitä lääkettä tarvitsen. Kotona sitten tutkailin, että on muuten kahta eri vahvuutta siitä antibiootista. Osa tableteista oli 500 mg ja osa 1000 mg. Siispä uudelleen yhteys lääkäriin. Hän ei ollut tosiaan huomannut, että osa oli vahvempia ja ohjeisti nyt syömään ensin vahvemmat tabletit yhden päivässä ja sen jälkeen miedompia kahdesti päivässä. Nyt niitä tabletteja on sitten ylimääräisiäkin, eikä olisi tarvinnut ostaa sitä ainuttakaan. No mutta nyt tarvitsee syödä vain kahta eri rinnakkaisvalmistetta kolmen sijaan. Ajattelin myös, että kuumemittari voisi olla tarpeen, mutta ainakaan käymässämme apteekissa sellaisia ei myyty.

Lääkärin ilme kuullessaan työpaikallani elelevistä hiiristä oli näkemisen arvoinen. Joo, ei ole ihan turvallista ei. Viimeisimpänä työpäivänäni kävin jälleen kerran administradorin (en tosiaan tiedä, mitä tämä on suomeksi) juttusilla. Kerroin, että vatsaani sattuu, TAAS ja olen täällä koko ajan kipeänä. Ei sillä ollut muuta sanottavaa kuin, että lepää. Kysyin, ostiko se tosiaan niitä hanskoja, joita aiemmin tällä viikolla olin pyytänyt ja se oli luvannut ostaa. Oli kuulemma ostanut ja varastossa ovat. Niin siis siellä on yksi L-koon paketti. Olin kertonut, että oma kokoni on XS. Nyt hän vähän kysyen sanoi, että onhan sinulla hanskoja. Niin on, kun itse ne ostin. Eikä muuten ole enää kauaa, kun myös hoitajat käyttävät niitä. Olin mennyt viime kerralla sanomaan, että ostin jo itse, kun ei ollut, eikä se ole mielestäni oikein. Nyt hän ei sitten ostanut niitä minulle, koska minullahan on.

Kyselin myös, onko sitä käsidesiä, josta hän oli puhunut, että jossain voisi vielä olla. Ostamani kun oli loppumassa. Hän sitten antoi minulle vajaan kanisterin. Koska olin jo tuolloin kipeänä ja lähdössä pian kotiin, en jaksanut sen tarkemmin tutkailla, mitä se oikeastaan edes on. Otin kuitenkin kuvan etiketistä. Kotona sitten katselin, että eihän se ollutkaan kuin kuusi vuotta sitten mennyt vanhaksi. Kiitos tästä. Lisäksi kysyin, että mites nestesaippua, voisitkohan ostaa sitä. Olin toki sitäkin jo aiemmin pyytänyt. Sanoi yrittävänsä sitä jostakin saada, mutta ei kyllä vakuuttanut. En usko, että tulee ainakaan ihan lähiaikoina tapahtumaan. Olen kyllä itse jo sitäkin ostanut, mutta parempi ilmeisesti olla mainitsematta sitä.

Yhtenä päivänä hoitaja pyysi auttamaan lakanoiden ja vaipan vaihdossa, kun asukkaalla oli sänky märkänä. Kyselin hanskoja ja minulle sanottiin, että ei ole. En tiennyt mitä sanoa, mutta ilmeeni oli varmasti paljon puhuva. En todellakaan aio koskea kenenkään virtsaan paljain käsin. Hoitaja sitten löysi minulle useamman koon liian suuret keltaiset siivoushanskat ja itselleen yhden käsineen. Kotimatkalla ostin paketillisen käsineitä.

En sitten tiedä, koska uskallan palata töihin, kun se paikka tekee minut näin sairaaksi. Ehkä sitten, kun olen saanut edes jonkinlaiset rippeet vastustuskyvystäni takaisin. Siellä kun on koko ajan joku, tai siis hyvin moni, kipeänä. Pahoin pelkään, etteivät nämä sairastelut ihan heti lopu. Toivottavasti kyse tosiaan on vain bakteerista, jonka saa antibiooteilla häädettyä.

Olen ihan tosi tylsistynyt tähän kotona olemiseen ja sängynpohjalla makaamiseen. Silloin kun perustin blogiani ja kirjoitin sille nimeä, kuvittelin voivani kirjoittaa sellaisesta normaalista arjesta, johon kuuluu töitä viitenä päivänä viikossa ja vapaa-aika, jolloin voi tehdä jotain itselleen mielekästä. Ehkä vielä jonain päivänä. Nyt olen ollut enemmän kotona kuin ikinä. Täytyisi varmaan laskea, montako päivää olen tämän puolen vuoden aikana oikeasti ollut töissä. Ihan liian vähän. Saa soitella! :) Olen varmasti tavoitettavissa joka päivä. Kello on täällä kahdeksan tuntia vähemmän.

Loppuun jotain positiivista. Onneksi olin ainakin suurinpiirtein terveenä, kun oli ICYE:n puolivuotisarviointileiri. Kahdelle uudelle vapaaehtoiselle se oli myös alkuleiri ja osalle jo loppuleiri. Olen niin onnellinen, että olen itse täällä vuoden, koska en todellakaan olisi vielä valmis lähtemään. Näissä maisemissa vietimme tuon viikonlopun. <3

Työviikkoni

Ensimmäisellä viikolla olin töissä vain kolme päivää, seuraavalla neljä ja sitä seuraavalla kolme. Luulin jo nähneeni aika paljon noina päivinä, mutta aina vain järkytyn uudelleen. Tämä viikko oli siis ensimmäinen kokonainen työviikkoni. Työskentelen tiistaista lauantaihin klo 8-16. Nyt on tosiaan maanantai, mutta koska oma työviikkoni alkaa tiistaista, niin puhun nyt oikeastaan viime viikosta vielä tänä viikkona. Vähän ehkä hämmentävää, mutta olen itse niin hämmentynyt näistä päivistä.

Tällä viikolla minulle muun muassa selvisi, että yhdellä asukkaalla ei ole lainkaan hampaita ja hänelle syötetään ihan tavallista ruokaa. Eihän se oikein toimi sillä tavalla. Yritin sitten keskustella hoitajien kanssa tästä, mutten tiennyt sitä kaikkein tärkeintä sanaa espanjaksi, eivätkä hoitajat ilmeisesti olleet riittävän kärsivällisiä kuunnellakseen loppuun asti, kun yritin asiaa selittää. Tuona päivänä oli myös keittiötyöntekijän viikon ainoa vapaapäivä. Seuraavana päivänä hän oli taas töissä. Selvitettyäni tärkeimmät tarvitsemani sanat, yritin nyt keskustella hänen kanssaan asiasta. Hän kertoi, että nyt siellä on blenderi ja se otetaan käyttöön heti seuraavassa ruokailussa. Siinä sitten ihmettelin, että tulinkohan tosiaan sittenkin jollain tavalla ymmärretyksi edellisenä päivänä, kun olin juuri tuon blenderin perään kysellyt vai oliko tämä vain valtava yhteensattuma.

Enpä ole ennen tiennyt, miten likainen voi olla ihmisen korva. Enkä nyt tarkoita mitään korvakäytävää, koska korvakäytäväthän puhdistuvat itsestään. Se vaikku kyllä tulee sieltä itsellään ulos, eikä sinne mitään pumpulipuikkoja tai mitään muutakaan pitäisi mennä työntämään. Mutta se vaikku voi jäädä siihen korvakäytävän suulle ja ulkokorvat olisi kuitenkin syytä puhdistaa. Yhdestä isoa mustaa luomea muistuttavasta korvavaikkupesäkkeestä järkyttyneenä päätin sitten käydä muidenkin korvat läpi ja sille olikin selvästi hyvin suuri tarve.

Tällä viikolla jatkoin myös "kaikki kynnet kuntoon" -projektiani, mikä onkin edennyt ihan kivasti. Myös pitkiksi kasvaneita partoja on tällä viikolla ajettu pois. Yksi hoitaja osallistui myös tähän projektiini ja leikkasi yhdeltä asukkaalta samalla hiuksetkin. Toinen hoitaja taas sanoi, ettei yhdeltä asukkaalta ole voitu ajaa partaa, koska hän liikkuu niin paljon silloin kun hänellä ei ole lääkkeitä. Nyt ei kuulemma ollut, koska perhe ei ollut niitä tuonut. Tämä asukas oli koko päivän vain maannut sängyssä ja tuntui aika uskomattomalta tuo "liikkuu niin paljon" -tarina. Koska en tietenkään usko mitään ennen kuin olen itse kokeillut, niin ryhdyin taas tuumasta toimeen. Eikä siinä kyllä ollut mitään ongelmia. Tämä hoitaja vanupuikkoja kysellessäni kertoi, ettei ole koskaan puhdistanut korvia. Huomasin sen kyllä. Olisi varmaan ollut ihan aiheellista kysyä myös, onko hän koskaan ajanut partaa. Jatkoin myös suursiivousurakkaani. Yläkerrassa hoitajatkin ovat osallistuneet asukkaiden kaappien ja laatikoiden siivoukseen. Huh, mikä määrä löytyi vanhentuneita lääkkeitä ja herkkuja yhden asukkaan kätköistä!

Yhtenä päivänä lattioita pestessäni löysin asukkaan sängyn alta kiven. Se oli selvästikin aarrekivi. Minullahan oli pienenä (tai en lopulta ollut enää niin kovin pieni) oma kivikokoelmani, joten ymmärsin kyllä hyvin tämän kiven arvon. Oli nimittäin hieno! Jätin sinne. Toisen asukkaan kätköistä taas löytyi kaikenlaista. Olin jo heittämässä lyijykynän pätkää, aivan mustaa hammasharjaa, hiekkapaperin palasia sun muuta tilpehööriä roskina pois. Suurinta osaa en tunnistanut, mitä ne mahtavat olla. Muun muassa puunpalanen, jonka päässä oli naula. Kokosin kaikki yhteen pussiin ja totesin sen olevan niin hieno kokoelma ja kertovan varmasti paljon tämän ihmisen historiasta, joten laitoin talteen. Kiinnostaisi kyllä kuulla niiden esineiden tarina. Päättelin, että tämä ihminen on tainnut ainakin asua kadulla ja ehkä hän on plankannut kenkiä saadakseen vähän rahaa.

Torstaina jäin vielä työpäiväni päätteeksi juttelemaan paikan administradorin kanssa. Siinä vierähtikin sitten sellainen puolitoistatuntinen. Meillä oli myös tulkkaaja paikalla, jotta tulimme varmasti kunnolla ymmärretyiksi ja saimme sanotuksi kaiken sen minkä halusimme. Ei riittänyt A4-kokoinen paperi, kun hän kirjoitteli ylös huoliani ja mitä kaikkea ajattelen olevan tosi tärkeää parantaa tässä paikassa. Tämän administradorin sisko on paikan directora eli johtaja, mutta hän on siellä harvemmin paikalla. Heidän vanhempansa ovat perustaneet tämän kodin 17 vuotta sitten. Minusta tuntuu, että nämä sisarukset ihan aidosti välittävät näistä vanhuksista ja oikeasti haluavat parantaa tätä paikkaa. He eivät vain ehkä ole oikein tienneet, miten tehdä sen.

Minulle sanottiin, että ehkä noin 50 % listan asioista voidaan toteuttaa piankin, mutta loppuihin voi mennä enemmän aikaa. Mutta että mikä täällä on se pian, niin sitä en tiedä. Asiat täällä vain eivät tapahdu ihan samaa vauhtia kuin mihin olen Suomessa tottunut. Kaikille niille asioille kuitenkin luvattiin tehdä jotain. Pieni epäilys itselläni kuitenkin on. Jos jotain olen tämän lähes puolen vuoden aikana täällä oppinut, niin sen että kaikkiin lupauksiin ei vain voi luottaa. Yleisesti ihmiset täällä ovat ihan äärimmäisen optimistisia ja he todella uskovat, että asiat kyllä järjestyvät, mutta valitettavan usein he eivät kuitenkaan tee mitään niiden asioiden järjestymiseksi. Luulen, että ihmisillä on sillä lupaushetkellä ihan aito usko itsellään siihen, että se asia tulee toteutumaan ja he pitävät lupauksensa, mutta jostain syystä se toteutusvaihe vain tuntuu useasti olevan ihmisille ihan käsittämättömän vaikea.

Sain myös vastauksia moniin kysymyksiini. Vaipat kuulemma tulevat lahjoituksena niitä valmistavalta yritykseltä. Ne ovat vaippoja, joita ei jonkin valmistusvirheen vuoksi voida laittaa myyntiin. Yleensä virhe on ihan pieni, esim. tarra ei ole täysin niin kuin sen pitäisi. Osa vaipoista kuitenkin on myös käyttökelvottomia ja kaikki vaipat käydään vielä täällä läpi ja ne huonot heitetään roskiin. Osa asukkaista tekee mielestäni tosi paljon töitä tässä kodissa ja välillä tuntuu, että enemmän kuin hoitajat. Olinkin miettinyt, tekevätkö he sitä täysin omasta halustaan vai edellytetäänkö sitä heiltä, mutta kuulemma he itse haluavat ja hyvä niin.

Myös ruoat tulevat pääasiassa lahjoituksina ja sen vuoksi kasviksia ei ole paljon näkynyt, mutta niitäkin luvattiin enemmän hankkia. Olin myös tosi huolissani ihan liian pitkästä ruokailuvälistä illallisen ja aamupalan välillä sekä siitä, että asukkaat laitetaan viideltä sänkyyn. Kuten arvelinkin tälle syyksi sanottiin, ettei ole varaa palkata lisätyöntekijää iltaan, jolloin siellä nyt on vain yksi työntekijä. Se mitä itse näin iltavuoroni aikana, oli se että tämä ainoa työntekijä istuu illan sohvalla tekemättä mitään, joten aika huono selitys. Tällä hetkellä asukkaita on 21 ja he ovat niin hyväkuntoisia, että yksi työntekijä kyllä pystyisi heille iltapalankin tarjoamaan ja niille kahdelle sänkyyn autettavalle myös riittää yksi hoitaja. Tällekin asialle toki luvattiin jotakin tehdä.

Kysyin myös oliko hiirille tehty jotakin, kun ei niitä ollut enää useampaan päivään näkynyt. Minulle sanottiin, että niitä on tosi vaikea hävittää, mutta niiden kulkureittiä voidaan yrittää tukkia. Luulin, että se olisi ehkä jo tehty, kun hiiriä ei tosiaan moneen päivään näkynyt, mutta lauantaina ne keittiössä taas juoksentelivat. Hoitaja kertoi, että ei niille mitään vain tehdä ja että häntäkin kyllä pelottaa syödä siellä ja vatsa on koko ajan kipeä, muttei hänellä ole taloudellisista syistä varaa valita. Töissä kun saa kuitenkin ilmaisen ruoan.

Kuulin myös, että blenderi hajosi heti ensimmäisen käytön yhteydessä. Se oli kuulemma tosi huono tai niin kuin minulle tämä asia tulkattiin: "Se oli sellainen, mitä sinä kutsuisit sekundaksi.". Uskon kyllä, että se todella oli sekundaa, sitä laatua tältä löytyyy ja paljon, mutta epäilen myös, osattiinko sitä oikeasti käyttää. Uusi blenderi luvattiin myös hankkia, mutta koska en usko asioiden tapahtuvan riittävän nopeasti ja tämä asia oli mielestäni hyvin tärkeä, niin lauantaina kannoin naapurista lahjoitukseksi saamani blenderin töihin. Lounasaikaan tosin jouduin ihmettelemään, miksi sitä ei kuitenkaan ollut otettu käyttöön. Minäpä otin sitten. Kaipasin sinne jotakin nestettä ja hoitaja sanoi, että ei kun se ruoka vain. No ei kun tämä kyllä tarvitsee nestettä. Vain yksi hoitaja ei ollut tuolloin paikalla. Ainakin kaikille muille pitäisi nyt olla selvää, että sitä blenderiä kuuluu käyttää tämän asukkaan ruokiin ja että sinne täytyy myös lisätä nestettä. Se on nyt oikeasti laadukas blenderi, joten toivon, ettei sitä heti rikota, mutta myös että sitä todella käytetään. Voi millä ruokahalulla tämä asukas söi, eikä ollut yhtään vaikeaa. Ei tarvinnut yskiä, eikä nenä vuotanut.

Olin tähän saakka luullut, että kaikki kolme hoitajaa ovat sairaanhoitajia, koska sellaista nimitystä heistä täällä käytetään, mutta nyt minulle kerrottiin, että itse asiassa vain yhdellä on sairaanhoitajan koulutus ja kahdella muulla ei mitään. Olenkin ihmetellyt, mitä niille siellä koulussa oikein opetetaan. No nyt ymmärrän vähän paremmin. Kuulemma yksi hoitajista oli mennyt kertomaan admistradorille asukkaalla olevan korkea verensokeri. Oli käynyt ilmi, että verensokeri oli mitattu aamupalan jälkeen ja tämä asukas oli jo syönyt myös kakkua. Tuolloin hän oli ymmärtänyt, ettei näillä hoitajilla taida olla mitään käsitystä siitä, mitä he oikeastaan tekevät ja heiltä oli sitten otettu verensokerimittarit pois. Nyt niitä ei sitten ole enää lainkaan mittailtu, mutta kuulemma joku on tulossa sitä heille opettamaan.

Admistrador kertoi myös, ettei hän ole itse koskaan käynyt missään muussa vanhustenkodissa, mutta joissain muissakin käyneet ovat kertoneet, että tämä on niistä parhain. Samaa sanoi myös sunnuntaina tapaamani suomalainen. Hän oli joskus oppilaidensa kanssa siellä vieraillut ja sanoi, ettei se ole edes lainkaan pahin. Siellä tosiaan asuu yksi mies, jolla on suomalainen tuttava. Olen tavannut hänet nyt pari kertaa siellä ja hänen vaimonsa kävi eilen luonani kylässä. He ovat asuneet täällä pian 35 vuotta ja heidän kaikki lapsensa ovat täällä syntyneet. Voi kun oli ihana keskustella jonkun kanssa, joka ihan todella ymmärtää näitä molempia kulttuureja ja niiden eroja, ja vielä puhua suomea!