Koulupäivät

Päiväni high schoolissa 16.10. ja 18.10.2017 

 

Kerroin viime postauksessa, että sain yhtenä perjantaina työkaveriltani viestin, että voisin mennä seuraavana maanantaina paikalliseen high schooliin puhumaan ensiavusta, kun oppilailla on englannin tunnit. En sitten saanut sen viikonlopun aikana vastauksia kysymyksiini aiheesta ja maanantaiaamuna minulle kerrottiin, että voisin mennä koululle vasta seuraavana päivänä, jotta voisin tämän päivän valmistautua. Selvisi myös, että kyseessä on koulu, jossa espanjanopettajani työskentelee englanninopettajana. Yritin siispä seuraavaksi kysellä lisätietoja opettajaltani.

Seuraavaksi minulle kerrottiin, että voisinkin mennä koululle seuraavan viikon maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona, koska noina kolmena päivänä oppilailla on englantia. Voisin myös torstaina ja perjantaina espanjan tunneillani valmistella noita oppitunteja yhdessä opettajan kanssa. Kuulosti jo hieman järkevämmältä suunnnitelmalta. Aiheikseni oli sovittu henkilökohtainen hygienia ja ensiapu.

Siinähän kävi sitten niin, että opettaja oli torstaina sairaana ja minä perjantaina töissä leikkimässä näyttelijää, tietysti pidempään kuin oli tarkoitus. Yritin saada jonkinlaista etukäteisinformaatiota, kuten montako luokkaa, minkä ikäisiä, miten hyvin he osaavat englantia, kauanko oppitunnit kestävät ja millaisia välineitä koululla on käytettävissä. Näitä yritin selvittää koko sen viikon. Osaan sainkin vastaukset, mutta joka kerran vähän erilaiset. Selvää oli vain, että tapaan opettajan maanantaiaamuna klo 6.10 hänen talollaan.

Täällä muuten alkaa koulu aina klo 7! Lähdin kotoa kuuden aikoihin. Matka tietenkin taittui koulubussilla, sellaisella keltaisella. Noita Pohjois-Amerikassa käytöstä poistettu koulubusseja tuodaan tänne eivätkä ne täällä aina ole mitään koulubusseja, vaan myös paikallisbusseja. Kaikki oppilaat ja opettajat kulkevat noilla koulubusseilla. Tässä townissa ei pahemmin asfalttiteitä ole, joten noin puoli tuntia kestävä koulumatkakin on pelkkää hiekkatietä, eivätkä ne tiet ole niin kovin hyvässä kunnossa. Useasti täytyy tehdä käännöksiä toisella tiellä, kun ei bussi mahdu suoraan kääntymään sinne, minne se olisi matkalla. Kuulemma yksityiskoulut tavallisesti sijaitsevat jossain syrjässä. Ihan tämän koulun vieressä on myös bilingual school.

Koulubussissa.

Tältä siellä koululla sitten näytti.

Mielenkiintoinen ja hämmentävä ovat ne sanat, jotka tästä päivästä jäivät mieleeni. En tosiaan ollut tavannut opettajaa lainkaan sen jälkeen, kun kuulin olevani sinne menossa. Olin esittänyt lukuisia kysymyksiä useana eri päivänä ja saanut aina osaan vastauksen ja eri päivinä vähän erilaiset. Luulin, että tarkoitus oli oikeasti opettaa henkilökohtaista hygieniaa ja ensiapua, mutta selvisikin, että oppilaiden englannin osaamisen taso on hyvin alhainen ja tarkoitus kai on opettaa heille edes joitain sanoja. Aiheenakin oli nyt vain henkilökohtainen hygienia ja opetuspäiviäkin kolmen sijaan vain kaksi. Minun ei ilmeisesti oletettu olevan valmistautunut päivään (enkä ollutkaan tällaiseen!) eikä opettaja ollut lainkaan valmistautunut, vaikka se oli siltä kuulostanut. Opettajan ajatuksena oli kai opettaa oppilaille englantia ja hygieniaa ja myös minulle espanjaa, mutta luulenpa, ettei kukaan oppinut mitään.

Olin myös hämmentynyt opetuksen tasosta. Täällä on siis julkisia ja yksityisiä kouluja sekä bilingual schooleja, jotka ovat myös yksityisiä. Opetuksen taso vaihtelee tosi paljon kouluittain. Tässä koulussa on myös muutamia oppilaita, joiden englannin kieli on ihan tosi hyvä. Kysyin yhdeltä oppilaalta, miten hän puhuu niin hyvää englantia ja hän kertoi olleensa ensimmäiset kuusi tai seitsemän vuotta (en enää muista) bilingual schoolissa, mutta oli sitten taloudellisista syistä siirtynyt tähän kouluun. Kuulin myös, että julkisissa kouluissa ei opetettaisi englantia lainkaan. Voi olla, että sekin vaihtelee kouluittain, koska joku muu sanoi, että opetetaan niissäkin, mutta ehkä yksi tunti viikossa. High school on täällä vuosiluokat 7-11. Moni on tullut tähän kouluun julkisesta koulusta ja aloittaa siis mahdollisesti englannin opiskelunsa vasta high schoolissa. Oppilailla on siten ihan todella eritasoinen englannin kielen osaaminen. Ainakaan tässä koulussa heillä ei myöskään ole lainkaan englanninkirjoja, koska kirjat ovat kalliita ja englantia ei pidetä niin tärkeänä oppiaineena.

Koulupäivä alkoi rukoilulla. Opettaja kysyi, haluanko rukoilla heidän kanssaan. Sanoin, että voisin vain katsella mitä tapahtuu. Ensin opettaja rukoili englanniksi ja oppilaat toistivat. Sitten joku oppilas rukoili espanjaksi ja muut toistivat ja sitten yksi oppilas meni eteen ja kaikki yhteen ääneen rukoilivat espanjaksi taas. Seuraavaksi oli vuorossa Hondurasin kansallislaulun laulaminen. En tiedä montako säkeistöä siinä on, mutta ikuisuuden se tuntui kestävän. Kaksi oppilasta oli edessä "kuoronjohtajina" johtamassa tätä laulua. Jossain kohtaa koulun rehtori tuli ovelle seisomaan ja katseli hyvin tuiman näköisenä. Sitten hän sanoi, miten kaikkien pitäisi seisoa suorassa, kädet sivuilla, eikä tehdä mitään muuta, kun on kansallislaulun aika ja käski aloittaa laulun alusta. Taas oppilaat lauloivat ja sitten rehtori käski tehdä sen nopeammin. Laulun loputtua rehtori poistui ja oppilaat saivat istua. Ilmeisesti kouluviikko alkaa aina näin.

Ensimmäisen tunnin alussa myös yksi oppilaista keräsi kaikkien puhelimet yhteen koriin. Tätä ei kuitenkaan tapahtunut muilla tunneilla. En sitten tiedä, liittyikö se tuohon rukoiluun ja kansallislauluun. Mahdollisesti.

Välillä minusta tuntuu, että sillä opettajalla on aika pahoja muistamisongelmia. Koko ajan se unohtelee jotain. Palasimme kotiin koulubussilla. Se opettaja asuu siis naapurissani. Hän istui bussissa aivan edessä ja minä vähän taaempana. Astuessani ulos bussista katselin, että jaa tuolla se opettaja jo kävelee jonkun matkan päässä yksinään, vähän outoa, unohtikohan se että minäkin olen täällä? Kävelin sitten sellaista vauhtia, että sain sen kiinni ja sitten se sanoi: "I'm sorry! I forgot! I feel that I'm an awful person! I'm sorry!" Okei, enhän minä viettänyt kuin koko päivän sen kanssa, mutta voihan sitä unohtaa. Näköjään.

Ihan menisin koulun oppilaasta.

Nämä kai sentään näyttävät vähän nuoremmilta.

Korealainen vapaaehtoinen kysyi myös, onko tämä yksi oppilaista. Eipä ollut, vaan koulun espanjanopettaja.

Keskiviikkona oli parempi päivä. Paljon parempi. Tiesin jo oppilaiden englannin osaamisen tason. Minulla oli jonkinlainen käsitys siitä, mikä tämän päivän tarkoitus oli, sekä olin osannut valmistella sopivia materiaaleja, kuten sanastoja ja lyhyitä tekstejä, jotka opettaja auttoi minua kääntämään espanjaksi. Oppilaita oli myös pyydetty tuomaan tiettyjä hygieniatarvikkeita, jotta voisimme käytännössä harjoitella. Niin ja koska minulle oli tosiaan selvinnyt, että tarkoitus oli myös harjoitella omaa espanjaani, niin puhuin tuona päivänä enimmäkseen espanjaa ja opin enemmän kuin koko aikana projektissani. Tuo päivä oli itse asiassa paras päivä, jonka olen töissä viettänyt. Eihän se millään tavalla oikeaan projektiini (vapaaehtoistyöpaikkaani) liittynyt, mutta se oli ainoa päivä kun pääsin oikeasti tekemään jotain.

Tämän verran koululta löytää tarvikkeita, mutta kalliita ovat ja parempi olisi, jos ei tarvitsisi niitä käyttää. Kopioiminenkin on kallista, että ei mielellään juuri sitäkään.

Tällaista taidetta oppilaat olivat tehneet.

Englannin luokka.

Luokasta löytyy Smart-TV, muttei se kuulemma paljoa käytössä ole. Kuvassa myös opettajan nurkkaus.

Tiistaina, kun en ollut paikalla, olivat pari luokkaa valmistelleet ryhmätöitä minulle esitettäväksi.

Ryhmätyöntekoa.

Harjoiteltiin sanaston ääntämistä.

Tältä näyttää pulpetti.

Käytännön harjoittelua.

Harjoittelimme oikeaoppista käsienpesua.

Valmistautumista hampaidenpesuun.

Opettaja oli ostanut mulle söpön lasten hammasharjan. :D