Helsingistä San Pedro Sulaan

Tässä tekstissä kerron, miten matkani sujui Suomesta Hondurasiin vaihe vaiheelta. Voitte siis skipata, jos eivät rajamuodollisuudet kiinnosta. :D

Helsinki

Täältä lähdin aamulla aikaisin matkaan.

Herätykseni soi kello 5.20. Lentoasemalle nykyisin kulkevat junathan ovat tosi käteviä, muta sattuipa olemaan juuri junalakko. Siispä matkaamaan bussilla, jonka kesto rautatieasemalta lentokentälle oli 50 min. Koko matkaan Lauttasaaresta kentälle meni noin puolitoista tuntia. Ajattelin myös olla kentällä ajoissa, joten klo 9.05 lähtevä lento ei enää tuntunutkaan ihan niin inhimilliseltä ajalta.

Ensimmäinen lentoni oli Norwegianilla ja koska olin lentämässä vain Tukholmaan ei kentällä mennyt paljoakaan aikaa. Lennot olin varannut Kiwi.comin kautta. Se on netisä toimiva matkatoimisto, jonka kautta saa halpoja lentoja. Lentoyhtiöt tai samankaan lentoyhtiön eri reitit eivät useinkaan tee yhteistyötä, jolloin matkatavarat on itse uudelleenkirjattava kentillä. Kiwi.com oli tehnyt puolestani check-inin tälle lennolle. Tulostin vain kentällä itsepalveluautomaatista matkalaukkuuni kiinnitettävän tarran sekä samalla tulostui Boarding Pass. Vein matkalaukkuni self baggage dropiin. Sehän on vain yksi skannaus ja siellä tavarani jo ovat matkalla. Kävelin turvatarkastukseen, johon ei ollut paljoakaan jonoa. Aikaa oli hyvin runsaasti. Söin kentällä aamupalan. En ollutkaan varmaan koskaan sellaista kentällä tehnyt, koska kauhistuin hintoja, vaikka olinkin toki tiennyt lentokenttähintojen olevan taivaissa. Matkailu Euroopassa on sitten helppoa ja lentokenttämuodollisuudet nopeita. Lentoaika Tukholmaan oli tasan tunti. Lähinnä nukuin sen matkan. Lentokoneesta kävelin suoraan hakemaan matkalaukkuani, joka hyvin pian hihnalle tulikin ja se oli siinä.

Tukholma

Tukholmassa vahtoaika oli 5 h 50 min. Olin Tukholmassa klo 9.05 paikallista aikaa. Ostin jäätelön ja juotavaa. Helsingistä lähtiessäni matkalaukkuni paino oli tasan 19 kiloa. Viimeisellä lennollani saisi olla vain 18 kiloa, joten poistin matkalaukustani varmuuden vuoksi vielä pari painavinta paitaa ja norjankielisen pokkarin, jonka välttämättä olin halunnut mukaani. Latailin puhelintani, jotta akku varmasti riittäisi ja käytin hyväkseni lentokentän wi-fiä. Tukholman kentällä ilmaista wi-fiä voi käyttää kolme tuntia. Koska mukanani oli myös tietokone sain pidemmän ajan kirjauduttuani myös sillä eri aikaan. Seuraavalle lennolleni oli tehtävä check-in tiskillä, jonne menin hyvissä ajoin jonottamaan, eikä sekään jonotus kovin kauaa kestänyt.

Tällaiset merkinnät lippuuni sain.

Annoin passini ja kohdettani kysyttiin. Kysyttiin myös, onko minulla ESTA tai viisumia. Välillä virkailija vaihtoi vahingossa ruotsin kieleen, jota en edes itse huomannut. Vastailin vain sujuvasti englanniksi ja sitten virkailija pyysi anteeksi, kun meni sekaisin kielessä. Lisäksi kyseltiin paluulippua. Näytin jatkolippuani Hondurasiin ja niin sain Boarding Passin ja matkalaukkuni lähti taas hihnaa pitkin matkaan. Painoi muuten tasan 18 kiloa. Kävelin taas turvatarkastuksen läpi ja käsimatkatavarani läpivalaistiin, jonoakaan ei ollut paljoa. Yli viisi tuntia Tukholman kentällä oli aika kauan. Söin siellä hyvin, ostin eväitä lentokoneeseen ja sellaisen niskatukityynyn (miksikähän sitä kutsutaan?). Sellaista kuitenkin ehdottomasti suosittelen matkaan sekä sellaista silmälappua (mikähän senkin nimi on?) ja korvatulppia!

Stockholm -> Fort Lauderdale

Istuskelin lähtöportillakin vielä melko kauan. Koneeseen alettiin ottaa jo tosi aikaisin ja siinä myös kesti kauan. Varmaankin vain, koska kone oli aika iso. Olihan kuitenkin kyse mannerten välisestä lennosta. Itse menin koneeseen vasta viimeisten joukossa, koska en viitsinyt jonotella ja käytin vielä lentokentän wi-fiä loppuun saakka hyväkseni. Portilla vain lentoliput tsekattiin ja matka koneeseen jatkui. Vieläkin aika helppoa olla Euroopan puolella.

Lentokoneessa oli mahdollisuus muun muassa katsella elokuvia. Jonkun tulinkin katsoneeksi. Muistan vain, että se oli aika hyväkin, ja että vähän itketti. Muuta en muista. Mun elokuvamuistini on ihan käsittämättömän huono. Seurailin omalta näytöltäni myös matkamme kulkua. Nukuinkin jossain kohtaa vähän. Kymmenen tunnin lento tuntui aika lyhyeltä siinä kohtaa, kun aloimme laskeutua juuri silloin kun eniten olisi väsyttänyt.

Fort Lauderdale, USA

Tiesin, että USA:n rajamuodollisuuksissa voisi kestää aika kauan. Mutta siinä kohtaa, kun olin pari tuntia jonotellut pääsemättä vielä edes passin tarkastukseen aloin vähän miettiä, kauankohan vielä kestää, kun olisi se jatkolentokin. Suunniteltu vaihtoaikani oli tarkalleen 4 h 32 min. Lentomme laskeutui noin 20 minuuttia myöhässä. Lentokoneessa jo olimme täyttäneet yhden lomakkeen valmiiksi. Koneesta meidät ohjattiin busseihin, jotka veivät yhdelle lentokentän ovista. Sieltä kävelimme sisälle, jossa odotti pitkä jono. Myös ilmeisesti aika suuri American Airlinesin kone oli laskeutunut ennen meitä ja he olivat jonossa edellämme.

Ensimmäisessä pitkässä kiemurtelevassa jonossa jonotimme itsepalveluautomaateille (olisikohan tämä oikea sana?). Tällä automaatilla otettiin kasvokuva ja sormenjäljet oikean käden neljästä sormesta, vastattiin samoihin tullimääräyksiä koskeviin kysymykseen kuin jo koneessa täytetyssä lomakkeessa sekä skannattiin passi. Automaatti oli aika monikielinen. Suomeakin se osasi. Lopuksi sieltä tulostui lippu, jossa oli oma kuva ja joitain tietoja. Näitä automaatteja oli paljon ja osa tyhjänäkin, koska niiden jälkeen oli vastassa seuraava jono. Siinä jonossa odotettiin pääsyä seuraavaan jonoon. Jotkut saivat tämän jonon ohittaa. Tulin siihen tulokseen, että he olisivat USA:n passin omaavia, ja että heidän perheisiinsä ei kuulu muiden maiden kansalaisia. Sitä vain ihmettelin, miten lennolla vieressäni istunut latvialainen nainen oli onnistunut etenemään jonossa hurjaa vauhtia.

Tämä seuraava jono vei sitten virkailijalle, joka tarkisti passit, koneessa täytetyt lomakkeet ja halusi sen automaatin tulostaman lipun. En tiedä, minkä verran se virkailija virkansa puolesta asioita kyseli, mutta ainakin se onnistui kuulostamaan siltä, että se muuten vain kyseli kuulumisiani siinä tarkastusten lomassa ja oli kiinnostunut vapaaehtoistyöstäni Hondurasissa, josta tulin siinä kertoneeksi ja ikäänikin se kyseli. Myös kasvokuva otettiin uudelleen ja tällä kertaa sormenjäljet kaikista sormista.

Seuraavasta huoneesta löytyikin sitten matkalaukut valmiina odottamassa. Matka lentokentän ovelta laukkuni luo ei ollut pitkä eivätkä automaatin ja virkailijan kanssa asioinnit paljoakaan aikaa vieneet. Ne jonot vain. Aikaa tähän kului jonkin verran yli kaksi tuntia. Jatkoin laukkuni kanssa matkaa ja pian Spirit Airlinesin check-in-tiski jo löytyikin. Tuo kenttä on selvästi Spiritin koti, montaakaan muuta konetta en siellä nähnyt. Spiritejä sitäkin enemmän.

Kuva jonosta Spirit Airlinesin check-in-tiskille.

Näitä check-in tiskejä oli paljon ja vielä self check-in -automaatit päälle. Jonoa oli jonkin verran, mutta aika joutuisasti se siinä eteni. Monelle lennolle tehtiin viimeisiä kuulutuksia check-iniin. Oman lähtööni oli vielä hyvin aikaa.

Kun on juuri näin huoleton matkaaja kuin minä, voi matkailla seuraavanlaisesti:

Oma vuoroni tuli, esitin passsini ja näytin puhelimeltani lomaketta, jossa oli lentoni tiedot. Virkailija kyseli paluulippuani. Tiesin, että Hondurasin viranomaiset sitä eivät vaadi, mutta lentoyhtiöillä voi olla omat säädökset asiasta. Kerroin, ettei minulla ole paluulippua ja virkailija heti ehdotti, että hän voisi katsoa minulle jonkun halvan lennon, jonka voisin maksaa nyt ja perua 24 tunnin kuluessa. Juuri näin olin ajatellutkin voivani tarvittaessa toimia, kun en ollut viitsinyt etukäteen asiaa selvittää. :D Ostin sitten lentolipun jollekin satunnaiselle päivälle San Pedro Sulasta takaisin Fort Lauderdaleen. Kuulemma voisin perua paluulennon vaikka jo lähtöportilla. Peruin sen kuitenkin varmuuden vuoksi vasta päästyäni maahan vielä Hondurasissakin. :) Laukkuni lähti taas matkaan ja minä suuntasin lähtöportille, jonne olikin sitten matkaa aikalailla. Piti matkalla jo kyselläkin, kun en ihan tiennyt mistä se löytyisi.

Howdy Miami. :)

Käsimatkatavarana tälle lennolle oli salittua ottaa vain tosi pieni laukku. Tietokoneenikaan ei mahtunut niihin mittoihin. Enpä ollut sillekään asialle mitään tullut tehneeksi ja lähtöportilla huomasin, että lipussani lukee, ettei minulla olisi lainkaan käsimatkatavaraa. :D Ehkä sitä pienintä sallittua laukkua ei sellaiseksi laskettu. Minulla oli siis repussani vain tietokone sekä mukanani ihan liian monta paitaa Miamin (Fort Lauderdale) helteeseen. En kyennyt kaikkia enää päälleni pukemaan. Turvatarkastuksessa kysyttiinkin, eikö minulla ole kuuma ja toinen virkailija vähän katseli hihojeni alle. Ilmeisesti olin pukeutunut epäilyttävän paljoon määrään vaatteita. :D Hyvin pääsin reppuni kanssa koneeseen ja sain sen mahtumaan edessä olevan penkin alle, vaikkakin se tila oli oikeasti hyvin pieni.

Sujuvasti kommunikoin jo kentällä espanjaksi. Itse tarvitsin käyttää oikein kahta sanaa: "sí" ja "tres", kun kanssamatkustajat olivat kiinnostuneita lippuuni merkitystä (taas on sana hukassa!) numerosta, joka kertoo missä järjestyksessä koneeseen noustaan.


San Pedro Sula, Honduras

Tällainen lomake oli täytettävä matkalla San Pedro Sulaan.

Jo lentokoneeseen noustessa ojennettiin jokaiselle matkustajalle taas lomake täytettäväksi. Tämän lennon kestoksi oli määritelty tarkalleen 2 h 19 min. Täyttelin lomakkeen ja nukuin taas vähän. Se lentokone oli ihanan pimeä. Siellä selvästikin ajateltiin ihmisten haluavan nukkua siihen aikaan, mistä olin tosi iloinen. San Pedro Sulaan laskeuduimme vähän ennen puolta yötä paikallista aikaa ja Suomen aikaa vähän ennen aamuyhdeksää.

Lentokentällä taas vuorossa jonotusta. Tällä kertaa oli omat jonot hondurasilaisille ja ulkomaalaisille. Hondurasilaisten jono oli vain vähän pidempi, mutta se eteni kuitenkin nopeammin. Taas haluttiin sormenjäljet kaikista sormista sekä kasvokuva. (Kuulemma hondurasilaisilta pyydetään vain toisen käden neljä sormea :D.) Passi tarkastettiin ja virkailija kyseli työskentelystäni ja monestiko olen aiemmin käynyt maassa. Sanoin, että en aio työskennellä, vaan tehdä vapaaehtoistyötä ja olen maassa ensimmäistä kertaa. Jostain syystä se virkailija näytti hämmentyneeltä ja katseli ympärilleen sen näköisenä, että haluaisi kysyä joltakin neuvoa. Ojensin Hondurasin ICYE:ltä saamani espanjankielisen paperin, jossa kerrottiin, mitä olen tulossa maahan tekemään. Siinä oli tarkat tiedot lennosta, tulevasta projektistani sekä ensimmäisen majoittajani kaikki tiedot sekä kerrottiin, että minun tulisi saada passiini leima, joka oikeuttaa olemaan maassa 90 päivää. En edes ihan kaikkea tiedä, kun se oli tosiaan espanjaksi, jota en oikein osaa. :D Virkailija luki sen paperin tarkkaan eikä sanonut sen jälkeen minulle enää sanaakaan, laittoi vain leiman passiini ja ojensi sen minulle sanaakaan sanomatta. :D Suomen kansalaiset saavat siis oleskella maassa 90 päivää ilman viisumia. Hondurasin ICYE hakee kaikille täällä oleville vapaaehtoisille yhdessä viisumit loppuajalle. Kerron varmaan siitäkin prosessista myöhemmin.

Matka-aika ensimmäisen koneeni lähdöstä viimeisen laskeutumiseen oli 23 h 46 min, mutta kokonaisuudessaanhan matkaani meni vielä aika monta tuntia enemmän. Kentällä minua oli vastassa ensimmäisestä host-perheestäni Gustavo, jonka äiti myös odotti autossa. Lentokentältä jatkoimme matkaa autolla kohti Gustavon perheen kotia ja pääsin vihdoin sänkyyn nukkumaan. :)

Kaiken tämän matkustamisen jälkeen piti vielä kuvautuakin.