Minulla on ollut vatsaongelmia varmaan koko täälläoloni ajan, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Olen ne kuitenkin aina yhdistänyt ruokiin, joita minun tulisi välttää. Esim. punaiset pavut, jotka ovat iso osa lähes jokaista hondurasilaista ateriaa saavat vatsani turpoamaan noin kolminkertaiseksi. Olin toki kärsinyt vatsaoireista ennen tänne tuloanikin, mutta Suomessa olin jo onnistunut löytämään itselleni sopivan ruokavalion. Valitettavasti vatsaystävällinen ruokailu tässä maassa ei ole ihan niin helppoa.
Koska vatsavaivat eivät olleet itselleni todellakaan mikään uusi juttu, en heti osannut yhdistää tämänkertaisia oireitani johonkin ihan muuhun. Koska vatsani oli alkanut oireilla aina vain enemmän ja pahemmin, ajattelin että on aika mennä lääkärille. Olin jo kerran lääkäriasemallakin, mutta päätin kuitenkin vielä viime hetkellä olla menemättä.
Toissaviikolla ehdin olla töissä puoli päivää, kun jo oli lähdettävä takaisin kotiin. Vatsaan sattui niin, etten kyennyt mitään tekemään ja vietin aikaani lähinnä vessassa istuen ja mahaani pidellen. Palasin sillä viikolla vielä yhdeksi päiväksi töihin. Viime viikolla olin kokonaiset kaksi päivää töissä, sitten tuli flunssa. Tällä viikolla sairastuin vasta neljäntenä työpäivänä. Jälleen syynä vatsa, tai ehkä tarkemmin ottaen suolisto. Okei, on kai mentävä sinne lääkäriin.
Seuraavana päivänä:
"Nyt oikeasti, nouse ylös ja valmistaudu." x 10
"Tällä kertaa en anna periksi."
"Kai sä ymmärrät, että tämä on sun omaksi parhaaksi?"
"Joo ymmärrän, mutta kun en mä vain halua."
Iltapäivällä olin lääkärin vastaanotolla. En tosiaan ymmärrä, miksi tuntui niin kamalan vaikealta mennä sinne.
Lääkäri kysyi muun muassa, onko ollut kuumetta. Sanoin, että edellisellä viikolla varmaan vähän oli, kun olin flunssassa, mutta ei nyt. Vähän myöhemmin sain mittarin kainalooni ja se näytti 38 astetta. Oho! Voiko kuumeesta tosiaan tulla niin normitila, ettei sitä enää edes itse huomaa?
Antibioottipistos takapuoleen ja viiden päivän antibioottikuuri suolistobakteereja vastaan, vatsansuojalääke, probiootit ja lääke ripuliin sekä viikko tämän antibioottikuurin jälkeen helikobakteeritestiin.
Suurimman osan lääkkeistä sain lääkäriltä ilmaiseksi. Antibiootit hän keräili kolmesta eri paketista ja yksi tabletti jäi puuttumaan. Sen ja ripulilääkkeen vain kävin ostamassa apteekista. Täällä ei tarvita reseptiä antibiootteihin, joten en sellaista myöskään saanut. Katsoin vain paketista, mitä lääkettä tarvitsen. Kotona sitten tutkailin, että on muuten kahta eri vahvuutta siitä antibiootista. Osa tableteista oli 500 mg ja osa 1000 mg. Siispä uudelleen yhteys lääkäriin. Hän ei ollut tosiaan huomannut, että osa oli vahvempia ja ohjeisti nyt syömään ensin vahvemmat tabletit yhden päivässä ja sen jälkeen miedompia kahdesti päivässä. Nyt niitä tabletteja on sitten ylimääräisiäkin, eikä olisi tarvinnut ostaa sitä ainuttakaan. No mutta nyt tarvitsee syödä vain kahta eri rinnakkaisvalmistetta kolmen sijaan. Ajattelin myös, että kuumemittari voisi olla tarpeen, mutta ainakaan käymässämme apteekissa sellaisia ei myyty.
Lääkärin ilme kuullessaan työpaikallani elelevistä hiiristä oli näkemisen arvoinen. Joo, ei ole ihan turvallista ei. Viimeisimpänä työpäivänäni kävin jälleen kerran administradorin (en tosiaan tiedä, mitä tämä on suomeksi) juttusilla. Kerroin, että vatsaani sattuu, TAAS ja olen täällä koko ajan kipeänä. Ei sillä ollut muuta sanottavaa kuin, että lepää. Kysyin, ostiko se tosiaan niitä hanskoja, joita aiemmin tällä viikolla olin pyytänyt ja se oli luvannut ostaa. Oli kuulemma ostanut ja varastossa ovat. Niin siis siellä on yksi L-koon paketti. Olin kertonut, että oma kokoni on XS. Nyt hän vähän kysyen sanoi, että onhan sinulla hanskoja. Niin on, kun itse ne ostin. Eikä muuten ole enää kauaa, kun myös hoitajat käyttävät niitä. Olin mennyt viime kerralla sanomaan, että ostin jo itse, kun ei ollut, eikä se ole mielestäni oikein. Nyt hän ei sitten ostanut niitä minulle, koska minullahan on.
Kyselin myös, onko sitä käsidesiä, josta hän oli puhunut, että jossain voisi vielä olla. Ostamani kun oli loppumassa. Hän sitten antoi minulle vajaan kanisterin. Koska olin jo tuolloin kipeänä ja lähdössä pian kotiin, en jaksanut sen tarkemmin tutkailla, mitä se oikeastaan edes on. Otin kuitenkin kuvan etiketistä. Kotona sitten katselin, että eihän se ollutkaan kuin kuusi vuotta sitten mennyt vanhaksi. Kiitos tästä. Lisäksi kysyin, että mites nestesaippua, voisitkohan ostaa sitä. Olin toki sitäkin jo aiemmin pyytänyt. Sanoi yrittävänsä sitä jostakin saada, mutta ei kyllä vakuuttanut. En usko, että tulee ainakaan ihan lähiaikoina tapahtumaan. Olen kyllä itse jo sitäkin ostanut, mutta parempi ilmeisesti olla mainitsematta sitä.
Yhtenä päivänä hoitaja pyysi auttamaan lakanoiden ja vaipan vaihdossa, kun asukkaalla oli sänky märkänä. Kyselin hanskoja ja minulle sanottiin, että ei ole. En tiennyt mitä sanoa, mutta ilmeeni oli varmasti paljon puhuva. En todellakaan aio koskea kenenkään virtsaan paljain käsin. Hoitaja sitten löysi minulle useamman koon liian suuret keltaiset siivoushanskat ja itselleen yhden käsineen. Kotimatkalla ostin paketillisen käsineitä.
En sitten tiedä, koska uskallan palata töihin, kun se paikka tekee minut näin sairaaksi. Ehkä sitten, kun olen saanut edes jonkinlaiset rippeet vastustuskyvystäni takaisin. Siellä kun on koko ajan joku, tai siis hyvin moni, kipeänä. Pahoin pelkään, etteivät nämä sairastelut ihan heti lopu. Toivottavasti kyse tosiaan on vain bakteerista, jonka saa antibiooteilla häädettyä.
Olen ihan tosi tylsistynyt tähän kotona olemiseen ja sängynpohjalla makaamiseen. Silloin kun perustin blogiani ja kirjoitin sille nimeä, kuvittelin voivani kirjoittaa sellaisesta normaalista arjesta, johon kuuluu töitä viitenä päivänä viikossa ja vapaa-aika, jolloin voi tehdä jotain itselleen mielekästä. Ehkä vielä jonain päivänä. Nyt olen ollut enemmän kotona kuin ikinä. Täytyisi varmaan laskea, montako päivää olen tämän puolen vuoden aikana oikeasti ollut töissä. Ihan liian vähän. Saa soitella! :) Olen varmasti tavoitettavissa joka päivä. Kello on täällä kahdeksan tuntia vähemmän.
Loppuun jotain positiivista. Onneksi olin ainakin suurinpiirtein terveenä, kun oli ICYE:n puolivuotisarviointileiri. Kahdelle uudelle vapaaehtoiselle se oli myös alkuleiri ja osalle jo loppuleiri. Olen niin onnellinen, että olen itse täällä vuoden, koska en todellakaan olisi vielä valmis lähtemään. Näissä maisemissa vietimme tuon viikonlopun. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti